KKO:2004:30
- Asiasanat
- EsitutkintaTodistajaSalassapitoSananvapausSananvapauden käyttäminen joukkoviestinnässä - Lähdesuoja
- Tapausvuosi
- 2004
- Antopäivä
- Diaarinumero
- R2003/614
- Taltio
- 687
- Esittelypäivä
Kustannusyhtiön toimitusjohtajaa kuultiin todistajana törkeää kunnianloukkausta koskevassa esitutkinnassa. Kysymys toimitusjohtajan oikeudesta kieltäytyä vastaamasta kysymyksiin, jos hän niihin vastatessaan joutuisi paljastamaan kustannusyhtiön julkaiseman kirjan laatijan tai sen sisältämien tietojen antajan.
L sananvapauden käyttämisestä joukkoviestinnässä 16 §
OK 17 luku 24 § 2 mom
ASIAN KÄSITTELY ALEMMISSA OIKEUKSISSA
Tausta
Kesäkuussa 2002 julkaistiin internetissä kirjoitus otsikolla "Minne hävisivät Soneran rahat?". Kirjoituksessa ei ilmoitettu sen laatijaa. Sanomalehtiartikkelissa 4.9.2002 käsiteltiin mainittua kirjoitusta ja kerrottiin, että kustannusyhtiö A Oy oli julkaisemassa kirjoituksesta muokatun kirjan. Artikkelissa oli todettu kustannusyhtiön toimitusjohtajan H:n kertoneen, että kirjoittajan henkilöllisyyttä ei paljasteta julkaistavassa kirjassakaan, vaan hänen kanssaan on sovittu nimimerkin käyttämisestä.
R teki 18.9.2002 poliisille törkeää kunnianloukkausta koskevan tutkintapyynnön. Tutkintapyynnön mukaan internetiin levitetyssä kirjoituksessa oli esitetty totuudenvastaisia lausumia, joilla hänet pyrittiin saattamaan halveksunnan alaiseksi.
Keskusrikospoliisi kuulusteli H:ta asian johdosta todistajana. Kuulustelussa todistajalle ilmoitettiin, että edellä mainitun sanomalehtiartikkelin perusteella hänen oletettiin tietävän internetissä levitetyn kirjoituksen laatijan. H kieltäytyi vastaamasta laatijan henkilöä koskeviin kysymyksiin. Myöhemmässä kuulustelussa H uudisti kieltäytymisensä.
A Oy julkaisi helmikuussa 2003 kirjan "Miten hävisivät Soneran miljardit?". Kirjoittajaksi oli merkitty nimimerkki "Pekka Peloton".
Hakemus Helsingin käräjäoikeudessa
Keskusrikospoliisi pyysi 23.1.2003 tekemässään hakemuksessa, että käräjäoikeus esitutkintalain 28 §:n nojalla velvoittaisi H:n kertomaan ilmeisesti tiedossaan olevan internet-kirjoituksen laatijan.
H vastusti hakemusta ja katsoi olevansa oikeudenkäymiskaaren 17 luvun 18 §:n ja 24 §:n perusteella oikeutettu kieltäytymään todistamasta. Hän oli internet-kirjoituksen pohjalta laaditun kirjan julkaisijana pikemminkin rikoksesta epäillyn kuin ulkopuolisen todistajan asemassa. Lisäksi tieto kirjoituksen laatijasta kuului yhtiön julkaisutoiminnan liike- ja ammattisalaisuuden piiriin, eivätkä erittäin tärkeät syyt puoltaneet sen paljastamista. Vielä H katsoi, että hänellä oli myös kirjan julkaisijana oikeus kieltäytyä todistamasta (ns. lähdesuoja).
Käräjäoikeuden päätös 3.3.2003
Käräjäoikeus lausui, että asiassa ei ollut kysymys helmikuussa 2003 A Oy:n kustantamana julkaistusta kirjasta, vaan kesäkuussa 2002 tapahtuneesta internet-kirjoituksen julkaisemisesta. Tämän vuoksi mahdollinen syytteen vaara kirjajulkaisun osalta ei oikeuttanut H:ta kieltäytymään todistamasta tässä asiassa. Liike- ja ammattisalaisuuden osalta käräjäoikeus katsoi, että H ei ollut esittänyt perusteita sille, että kysymyksessä olevan tiedon ilmaiseminen olisi omiaan aiheuttamaan hänelle taloudellista vahinkoa. Tieto ei näin ollen ollut liike- tai ammattisalaisuus. Vaikka niin katsottaisiinkin, niin erittäin tärkeät syyt vaativat H:n kuulemista, koska esitutkinnassa oli selvitettävänä törkeää kunnianloukkausta koskeva rikos. Lähdesuojan osalta käräjäoikeus lausui, että todistajan kieltäytymisoikeus oli säännelty oikeudenkäymiskaaren 17 luvun 24 §:ssä tyhjentävästi. Pykälän mukaan suoja koskee vain aikakautisia painokirjoituksia sekä yleisradio- ja kaapelilähetystoimintaa. Kirjat ja muut kertajulkaisut jäävät suojan ulkopuolelle. Tämän vuoksi kieltäytymisoikeutta ei ollut.
Käräjäoikeus hyväksyi hakemuksen ja velvoitti H:n kertomaan internet-kirjoituksen laatijan. H:n edelleen kieltäydyttyä vastaamasta kysymykseen käräjäoikeus asetti hänelle 5 000 euron uhkasakon.
Asia käsiteltiin käräjäoikeudessa suljetuin ovin oikeudenkäynnin julkisuudesta annetun lain 5 a §:n nojalla. Saman lain 9 §:n 3 momentin nojalla käräjäoikeus määräsi asiakirja-aineiston, pöytäkirjan ja päätöksen perustelut pidettäviksi salassa syyteasian käsittelyyn asti tai kunnes asia on jätetty sillensä.
Asian ovat ratkaisseet käräjätuomarit Maija Nyyssönen ja Sirpa Ahola sekä lautamiehet.
Helsingin hovioikeuden päätös 12.6.2003
H valitti päätöksestä. Hovioikeus lausumillaan perusteilla katsoi, että siltä osin kuin H oli vedonnut asiassa syytteen vaaraan, hän ei ollut tukenut kieltäytymisensä perusteita todennäköisin syin. Edelleen hovioikeus katsoi, että H:n nettikirjaan liittyvällä kuulemisella tavoiteltuja tietoja ei ollut H:n mainitsemilla perusteilla pidettävä liike- tai ammattisalaisuuksina.
Lähdesuojan osalta hovioikeus tarkasteli voimassa olleita oikeudenkäymiskaaren 17 luvun 24 §:n säännöksiä ja katsoi, ettei voimassa ollut kansallinen lainsäädäntö antanut tietolähteen suojaa internetissä julkaistulle kirjalle. H:lla ei näin ollen ollut lähdesuojaan vedoten oikeutta kieltäytyä todistamasta. Lisäksi hovioikeus arvioi kysymystä Euroopan ihmisoikeussopimuksen 10 artiklan kannalta. Selostettuaan mainitun artiklan sisältöä ja Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen käytäntöä hovioikeus totesi, että sananvapaus sekä yksityiselämän ja kunnian suoja ovat Suomen perustuslaissa turvattuja oikeuksia, joiden yhteensovittaminen usein, kuten tässäkin tapauksessa, edellytti punnintaa, jossa etusija on annettava toiselle perusoikeudelle ja toista rajoitettava. Kunnian ja yksityiselämän suojaa ylläpidetään niiden loukkaamisen kriminalisoivalla lainsäädännöllä. Sananvapautta ei kunnian suojan perusteella kuitenkaan edellytetä aiheettomasti rajoitettavan. Perusoikeuksien rajoitusperusteiden tulee olla hyväksyttäviä ja rajoitusten painavan yhteiskunnallisen tarpeen vaatimia sekä välttämättömiä hyväksyttävän tavoitteen saavuttamiseksi ja hyväksyttävässä suhteessa rajoitusperusteen painavuuteen.
Hovioikeus lausui kunnianloukkaussäännösten uudistamiseen tähdänneissä hallituksen esityksissä (HE 239/1997 vp s. 34 ja 35 ja HE 184/1999 vp s. 34 ja 35) todetun, että joukkotiedotusvälineillä ei aina ole mahdollista hankkia varmaa tietoa väitteiden totuudenmukaisuudesta. Väitteille on kuitenkin oltava riittävät perusteet. Kaikkia sellaisia kielteisiä tai henkilökohtaisia väitteitä, jotka voivat olla loukkaavia, tulee ennen niiden esittämistä arvioida kriittisesti. Kunnianloukkaus katsotaan moitittavammaksi silloin kun se on tehty tiedotusvälinettä käyttäen tai jos kunnianloukkauksella aiheutetaan pitkäaikaista kärsimystä sen johdosta että uutinen esitetään tavalla, joka tuo sen toistuvasti julkisuuteen.
Edelleen hovioikeus totesi henkilön yhteiskunnallisella asemalla olevan merkitystä yksityiselämän rikosoikeudellisen suojan kannalta. Heikoin yksityiselämän suoja on muun muassa poliitikoilla, korkeilla virkamiehillä tai suurten yritysten johtajilla ja muilla huomattavaa taloudellista valtaa käyttävillä henkilöillä.
Kysymyksessä olevassa asiassa esitutkinnassa oli tutkittavana epäilty törkeää kunnianloukkausta koskeva rikos, jonka tekoaika oli 26.6.2002. Selostettuaan esitutkinnan aiheena olleen internet-kirjoituksen sisältöä hovioikeus lausui pörssiyhtiötä koskevien uutisten kuuluvan yleistä mielenkiintoa omaaviin asioihin, joiden osalta ankarankin arvostelun esittämistä oli pidettävä hyväksyttävänä. Vaikka kyseisessä nettikirjassa esitetyt väitteet koskivat sinänsä Sonera Oyj:tä, niiden oli katsottava kuitenkin kohdistuneen pääasiallisesti R:ään.
R:n oli merkittävästä asemastaan elinkeinoelämässä johtuen täytynyt sietää yksityistä henkilöä voimakkaampaa julkista arvostelua, joka oli kohdistunut hänen menettelyynsä. Kirjoituksessa esitetty internetissä julkaistu väite, joka R:n rikosilmoituksen mukaan oli osoitettu perättömäksi, oli kuitenkin siinä määrin voimakkaasti kielteisesti leimaava, että se saattoi erityisesti laajaa julkisuutta saaneena olla omiaan aiheuttamaan R:lle suurta tai pitkäaikaista kärsimystä taikka erityisen suurta tai tuntuvaa vahinkoa.
Hovioikeus katsoi, että tässä tapauksessa R:n tarvetta saada selville rikosilmoituksessa tarkoitetun häneen kohdistuneen kunnianloukkauksen tekijä oli pidettävä välttämättömänä ja hyväksyttävänä perusteena rajoittaa sananvapauden käyttöön liittyviä oikeuksia. H:n velvoittamisen todistamaan puheena olevasta seikasta oli katsottava olevan kohtuullisessa suhteessa sillä tavoiteltavaan päämäärään, kun kysymyksessä oli valtion takaamaan perusoikeuteen kunniaan kohdistunutta vakavaa loukkausta koskevan rikoksen selvittäminen. Yksittäisen henkilön, tässä tapauksessa H:n, vaikenemisoikeuden ja mahdollisten taloudellisten etujen oli väistyttävä tällaisessa tilanteessa.
Näillä ja käräjäoikeuden päätöksessä lausutuilla perusteilla hovioikeus katsoi, ettei ollut aihetta muuttaa käräjäoikeuden päätöstä H:n velvoittamisesta vastaamaan kysymykseen ja ilmaisemaan hakemuksessa tarkoitettu seikka.
Hovioikeus määräsi asiassa kertyneen oikeudenkäyntiaineiston lukuun ottamatta käräjäoikeuden ja hovioikeuden päätöksiä perusteluineen pidettäväksi salassa syyteasian käsittelyyn asti tai kunnes asia on jätetty sillensä.
Asian ovat ratkaisseet hovioikeuden jäsenet Lauri Nouro, Paula Salonen ja Riitta Rajala. Esittelijä Jaana Helander.
MUUTOKSENHAKU KORKEIMMASSA OIKEUDESSA
H:lle myönnettiin valituslupa. Valituksessaan hän vaati hovioikeuden tuomion kumoamista ja keskusrikospoliisin hakemuksen hylkäämistä.
Keskusrikospoliisi vaati valituksen hylkäämistä.
R antoi häneltä pyydetyn lausuman.
KORKEIMMAN OIKEUDEN RATKAISU
Oikeudenkäyntiaineiston julkisuus
Oikeudenkäynnin julkisuudesta annetun lain 9 §:n 3 momentin mukaan ennen syytteen käsittelyn alkua toimitettavassa pakkokeinoasian käsittelyssä tai todisteiden vastaanotossa kertynyt oikeudenkäyntiaineisto voidaan määrätä pidettäväksi salassa syyteasian käsittelyyn asti taikka kunnes asia on jätetty sillensä. Hovioikeus on tällä perusteella määrännyt oikeudenkäyntiaineiston salassa pidettäväksi lukuun ottamatta käräjäoikeuden ja hovioikeuden päätöksiä ja niiden perusteluja.
Korkeimpaan oikeuteen toimitettu H:n muutoksenhakemus ja siihen annettu keskusrikospoliisin vastaus tai R:n asiassa antama lausuma eivät sinänsä käsittele esitutkinnan kohteena olevan rikoksen tosiseikastoon kuuluvia tai esitutkintaa vaarantavia seikkoja eikä niitä ole syytä määrätä salassa pidettäviksi. H:n kirjelmän liitteinä 1 ja 2 olevat asiakirjat on kuitenkin määrätty salassapidettäviksi Korkeimman oikeuden päätöksellä 21.1.2004. Mainituilla asiakirjoilla saattaa olla merkitystä vireillä olevassa esitutkinnassa. Myös R:n lausumaan liitetty jäljennös tutkintapyynnöstä on samalla perusteella pidettävä salassa.
Korkeimman oikeuden ratkaisua ei ole syytä määrätä salassa pidettäväksi.
Pääasiaratkaisu
Perustelut
Tausta
1. Kesäkuussa 2002 on internetissä saatettu julki Sonera-yhtiötä koskeva kirjoitus otsikolla "Minne hävisivät Soneran rahat". Kirjoituksen laatijasta ei ole annettu tietoa. Keskusrikospoliisi on katsonut olevan syytä epäillä, että kirjoituksen laatija oli syyllistynyt törkeään kunnianloukkaukseen. Sittemmin kustannusyhtiö A Oy on helmikuussa 2003 julkaissut mainitun internet-kirjoituksen pohjalta muokatun kirjan "Miten hävisivät Soneran miljardit". Keskusrikospoliisi on kuulustellut kustannusyhtiön toimitusjohtajaa H:ta todistajana esitutkinnassa ja vaatinut häntä vastaamaan kysymyksiin siitä, kuka tai ketkä ovat internetissä kesäkuussa 2002 levitetyn kirjoituksen laatijoita.
Syytteen vaara
2. H on kieltäytynyt vastaamasta hakemuksessa tarkoitettuihin kysymyksiin ensinnäkin sillä perusteella, että hän niihin vastaamalla voisi saattaa itsensä syytteen vaaraan. Esitutkintalain 27 §:n ja oikeudenkäymiskaaren 17 luvun 24 §:n 1 momentin mukaan todistaja saa kieltäytyä kertomasta seikkaa tai vastaamasta kysymykseen, jos hän ei voisi sitä tehdä saattamatta syytteen vaaraan itseään tai läheistään. Tämän kieltäytymisperusteen osalta Korkein oikeus toteaa seuraavan.
3. H:hon mahdollisesti kohdistuva syytteen vaara liittyy yllä mainittuun, kustannusyhtiö A:n helmikuussa 2003 julkaisemaan kirjaan "Miten hävisivät Soneran miljardit" sekä H:n asemaan kustannusyhtiön toimitusjohtajana ja tekstin julkaistavaksi hyväksyneenä henkilönä. Kirjan julkaisemiseen liittyvä rikosoikeudellinen vastuu ei riipu kirjassa esitettyjen tietojen tai väitteiden lähteen taikka tekstin laatijan henkilöllisyyden paljastumisesta. H:hon mahdollisesti kohdistuva syytteen vaara ei siten ole sidoksissa siihen, saadaanko internetissä levitetyn kirjoituksen laatija selville. Tekstin laatijan pysyminen tuntemattomana ei ole omiaan ainakaan vähentämään mahdollista syytteen vaaraa niiden henkilöiden osalta, jotka vastaavat sen pohjalta muokatun kirjan julkaisemisesta.
4. Asiassa ei muutoinkaan ole ilmennyt mitään sellaista, mikä antaisi perusteen olettaa, että keskusrikospoliisin hakemuksessa tarkoitettuihin kysymyksiin vastaaminen voisi sinänsä aiheuttaa syytteen vaaran H:lle tai hänen läheiselleen. H:lla ei siten ole mainitulla perusteella oikeutta kieltäytyä todistamasta.
Liikesalaisuus
5. H on kieltäytynyt vastaamasta kysymyksiin myös sillä perusteella, että niihin vastaaminen saattaisi merkitä A Oy:n liikesalaisuuksien paljastumista. Hän on viitannut oikeudenkäymiskaaren 17 luvun 24 §:n 1 momenttiin. Sen mukaan todistaja saa kieltäytyä antamasta lausumaa, jolla liike- tai ammattisalaisuus tulisi ilmaistuksi, jolleivät erittäin tärkeät syyt vaadi, että todistajaa kuulustellaan niistä.
6. H:n mukaan A Oy:n kustantaman kirjan perustana olevan aineiston käyttöön liittyy erityinen salassapitosopimus, jonka rikkominen aiheuttaisi yhtiölle huomattavan korvausvelvollisuuden. Lisäksi hän on todennut, että tietolähteiden paljastaminen merkitsisi kustannusyhtiölle myös yleistä uskottavuuden menetystä, joka puolestaan vaarantaisi sen liiketoiminnan perusedellytyksiä.
7. Edellä todetusta voidaan päätellä H:n tarkoittavan viittauksillaan liikesalaisuuteen samoja tietoja, joiden hän katsoo nauttivan lähdesuojaa. Oikeudenkäymiskaaren 17 luvun 24 §:stä ilmeneekin, että tietolähteen suojasta on säädetty erikseen pykälän 2 momentissa. H:n kieltäytymisoikeutta on siten tarkasteltava ensisijaisesti tämän erityissäännöksen valossa. Mainitun salassapitosopimuksen osalta voidaan kuitenkin todeta, ettei oikeudenkäymiskaaren 17 luvun 18 §:ään perustuvaa yleistä todistamisvelvollisuutta ole sinänsä mahdollista syrjäyttää yksityisoikeudellisella sopimuksella joidenkin tietojen salassapidosta. H ei ole tässä asiassa edes väittänyt, että hänelle esitettyihin kysymyksiin vastaaminen johtaisi jollakin muulla kuin edellä mainitulla perusteella A Oy:n liikesalaisuuksien paljastumiseen.
Tietolähteen suoja
8. Asiaa alemmissa oikeuksissa käsiteltäessä voimassa olleen oikeudenkäymiskaaren 17 luvun 24 §:n 2 momentin (176/1966) mukaan aikakautisen painokirjoituksen julkaisija, päätoimittaja, kustantaja tai kirjanpainaja, samoin kuin näiden palveluksessa oleva henkilö, sai kieltäytyä vastaamasta kysymykseen, kuka on painokirjoitukseen otetun kirjoituksen tai tiedonannon laatija tahi kuka on antanut kirjoituksen tai tiedonannon perusteena olevat tiedot, samoin kuin kysymykseen, johon ei voi vastata paljastamatta laatijaa tai tiedonantajaa. Alemmat oikeudet ovat katsoneet, ettei mainittu lähdesuojaa koskeva säännös koskenut kirjoja tai muita kertajulkaisuja eikä myöskään internetissä julkaistuja kirjoituksia. H:lla ei katsottu olleen lähdesuojaan vedoten oikeutta kieltäytyä todistamasta.
9. Korkein oikeus toteaa, että kysymys lähdesuojalle annettavasta ulottuvuudesta ja erityisesti siitä, voitiinko suoja yllä mainitun lainkohdan sanamuodon mukaisin tavoin rajoittaa aikakautisten painokirjoitusten julkaisemiseen, on ollut sananvapautta koskevan perustuslain 12 §:n ja Euroopan ihmisoikeussopimuksen 10 artiklan valossa epäselvä.
10. Sananvapautta koskeva perusoikeussääntely uudistettiin 1.8.1995 voimaan tulleen perusoikeusuudistuksen yhteydessä, jolloin hallitusmuotoon sisällytettiin nykyistä perustuslain 12 §:ää vastaava 10 § (969/1995). Perusoikeusuudistuksen esitöissä (HE 309/1993 vp, PeVM 25/1994 vp) ei nimenomaisesti ole käsitelty lähdesuojaa eikä lausuttu siitä, missä laajuudessa lähdesuoja sisältyy sananvapauden perusoikeustasoiseen suojaan tai seuraa siitä. Itse pykälässä on niin sanottu lakivaraus, jonka mukaan tarkempia säännöksiä sananvapauden käyttämisestä annetaan lailla. Toisaalta perusoikeusuudistuksen esitöissä (em. HE s. 56) on yleisesti todettu, ettei sananvapautta ole sidottu mihinkään tiettyyn viestinnän muotoon vaan että se turvataan riippumatta ilmaisemiseen tai julkistamiseen kulloinkin käytettävästä menetelmästä.
11. Euroopan ihmisoikeussopimuksen 10 artiklaa koskevassa Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen ratkaisukäytännössä kysymys lähdesuojasta on ollut esillä nimenomaisesti. Tuomioistuin on korostanut lähdesuojan merkitystä tiedonvälityksessä sananvapauden toteutumisen kannalta (ratkaisu asiassa Goodwin vastaan Yhdistynyt Kuningaskunta, 27.3.1996, kohta 39; samoin ratkaisu asiassa Roemen ja Schmit vastaan Luxembourg, 25.2.2003, kohta 46). Ratkaisut eivät ole suoranaisesti koskeneet kysymystä lähdesuojan ulottumisesta sellaiseen julkaisuun, joka tässä asiassa on esillä. Sopimuksen 10 artiklassa ei kuitenkaan erotella tiedonvälityksen erilaisia muotoja, ja artiklan soveltamiskäytännössä on muissa yhteyksissä todettu artiklasta johtuvien ilmaisuvapautta koskevien velvoitteiden periaatteessa kattavan tiedonvälityksen sen muodosta riippumatta (esim. Müller ym. vastaan Sveitsi, 24.5.1988, kohta 27). Myöskään lähdesuojan osalta ei siksi ole perusteita katsoa 10 artiklan tulkinnan riippuvan siitä, missä muodossa tapahtuvasta viestinnästä on kysymys.
12. Toisaalta kysymys siitä, minkä sisältöisenä ja minkä laajuisena oikeus olla paljastamatta tietolähteitä nauttii mainitusta 10 artiklasta johtuvaa suojaa, ei ole selvä. Sananvapaus ei 10 artiklan mukaan ole rajoittamaton, vaan artiklasta ilmenevät perusteet, joilla sananvapaudelle voidaan asettaa rajoja. Tästä seuraa, että myös sananvapaudesta johdettavalle lähdesuojalle on vastaavasti mahdollista asettaa toisten oikeuksien suojaamisen vaatimia rajoja esimerkiksi vakavina pidettävien rikosten selvittämiseksi. Tältä osin 10 artikla jättää kansalliselle tasolle harkintavaltaa, mutta lähdesuojan alaa määritettäessä ei edellä todetun valossa kuitenkaan ole perusteita tehdä eroa sen mukaan, mistä viestinnän muodosta on kysymys.
13. Kysymys siitä, millä tavoin alemmissa oikeuksissa olisi tullut lakia soveltaa, ei kuitenkaan ole asian tässä vaiheessa enää ajankohtainen, sillä lähdesuojaa koskevat säännökset on uudistettu hovioikeuden päätöksen jälkeen 13.6.2003 annetulla lailla (460/2003) sananvapauden käyttämisestä joukkoviestinnässä (jäljempänä sananvapauslaki). Laki siihen liittyvine muine säädösmuutoksineen tuli voimaan 1.1.2004.
14. Sananvapauslain 16 §:n 1 momentin mukaan yleisön saataville toimitetun viestin laatijalla sekä julkaisijalla ja ohjelmatoiminnan harjoittajalla on oikeus olla ilmaisematta, kuka on antanut viestin sisältämät tiedot. Samassa yhteydessä muutetun oikeudenkäymiskaaren 17 luvun 24 §:n 2 momentin (461/2003) mukaan sananvapauslaissa tarkoitettu yleisön saataville toimitetun viestin laatija taikka julkaisija tai ohjelmatoiminnan harjoittaja saa todistajana kieltäytyä vastaamasta kysymykseen, kuka on antanut viestin perusteena olevat tiedot, samoin kuin kysymykseen, johon ei voi vastata paljastamatta tietojen antajaa. Sama oikeus on sillä, joka on saanut tiedon edellä mainituista seikoista ollessaan asianomaisen viestin laatijan taikka julkaisijan tai ohjelmatoiminnan harjoittajan palveluksessa.
15. Sananvapauslain voimaantulo- ja siirtymäsäännöksissä on suljettu pois lain taannehtiva soveltaminen vain siltä osin kuin kysymys on ennen lain voimaantuloa syntyneen vahingon korvaamisesta taikka vastinetta ja oikaisua koskevasta asiasta (lain 26 §:n 2 momentti). Lähdesuojaa koskevien sananvapauslain 16 §:n tai oikeudenkäymiskaaren 17 luvun 24 §:n 2 momentin säännösten soveltamista ei sitä vastoin ole rajoitettu lain voimaantulon jälkeen julkaistuihin viesteihin. Myöskään uuden lain soveltamista koskevista yleisistä tulkintaperiaatteista ei ole johdettavissa perusteita, joiden vuoksi noiden säännösten pitäisi katsoa koskevan vain sellaisia viestejä, jotka on julkaistu lain voimaantulon jälkeen.
16. Näin ollen tässä asiassa on sovellettava uutta lakia ja kysymys H:n oikeudesta kieltäytyä vastaamasta keskusrikospoliisin hakemuksessa tarkoitettuihin kysymyksiin on ratkaistava edellä mainittujen, 1.1.2004 voimaan tulleiden säännösten mukaan. Näillä säännöksillä oikeus tietolähteen suojaamiseen on nimenomaisesti ulotettu koskemaan yhtäläisesti kaikenlaisia joukkoviestinnän muotoja.
17. H toimii kustannusyhtiö A Oy:n toimitusjohtajana ja hän on ilmoituksensa mukaan muokannut tietolähteeltään saamansa materiaalin kirjaksi, jonka A Oy on julkaissut. Tämä julkaisu on sellainen yleisön saataville toimitettu viesti, jota sananvapauslain 16 §:ssä tarkoitetaan.
18. Mainitussa säännöksessä turvattu oikeus olla ilmaisematta viestin laatijaa tai lähdettä koskee viestin julkaisijaa ja julkaisijan palveluksessa olevaa tai ollutta henkilöä. Säännös ei merkitse yleistä oikeutta olla ilmaisematta julkisuuteen saatetun viestin laatijaa tai tietojen antajaa, vaan se turvaa viestin julkaisijalle ja tämän palveluksessa oleville oikeuden olla ilmaisematta omaa lähdettään. Todistajalla ei mainitun säännöksen nojalla ole oikeutta kieltäytyä antamasta tietoja jonkun sivullisen julkaiseman viestin lähteestä, jos hänellä tällaisia tietoja on.
19. Sananvapauslain 16 §:n ja oikeudenkäymiskaaren 17 luvun 24 §:n 2 momentin mukaan H ei ole velvollinen ilmaisemaan edustamansa yhtiön eli A Oy:n julkaiseman kirjan laatijaa tai sen sisältämien tietojen lähdettä. Hän ei myöskään ole velvollinen vastaamaan kysymyksiin, joihin ei voi vastata paljastamatta tuon kirjan laatijaa tai tietolähdettä.
20. Tästä seuraa, että H:lla on oikeus kieltäytyä vastaamasta sellaisiin kysymyksiin, jotka koskevat keskusrikospoliisin hakemuksessa tarkoitetun internet-julkaisun laatijaa tai sen sisältämien tietojen lähdettä, jollei hän voi sitä tehdä paljastamatta edustamansa yhtiön julkaiseman kirjan kirjoittajaa tai sen sisältämien tietojen antajaa. Jos sitä vastoin tilanne on se, että internet-kirjoituksen laatija tai siinä esitettyjen tietojen lähde ei ole H:n tiedossa, hänellä on periaatteessa velvollisuus antaa tästä seikasta totuudenmukainen vastaus ja kertoa, ettei hän asiaa tiedä.
21. A Oy:n julkaisema kirja on H:n itsensäkin ilmoittamin tavoin pohjautunut internetissä julkaistuun kirjoitukseen. H on kuitenkin todennut, ettei hän välttämättä tiedä internet-kirjoituksen laatijaa tai tietolähdettä. Asiassa esitettyyn selvitykseen nähden ei voida pitää poissuljettuna, ettei H voisi vastata keskusrikospoliisin hakemuksessa tarkoitettuihin kysymyksiin millään tavoin joutumatta samalla paljastamaan edustamansa yhtiön julkaiseman kirjan laatijan tai tietolähteen. Koska H:n kieltäytymisoikeus riippuu siitä, voiko hän vastata esitettäviin kysymyksiin paljastamatta kirjan laatijaa tai tietolähdettä, asia palautetaan käräjäoikeuteen sen selvittämiseksi, onko kuulustelun jatkamiseen tarvetta.
Päätöslauselma
Käräjäoikeuden ja hovioikeuden päätökset kumotaan. Asia palautetaan Helsingin käräjäoikeuteen, missä H:n kuulemista keskusrikospoliisin ilmoituksesta jatketaan sikäli kuin keskusrikospoliisi katsoo siihen vielä olevan aihetta. H saa kuitenkin kieltäytyä vastaamasta kysymykseen, johon hän ei voi vastata paljastamatta A Oy:n helmikuussa 2003 julkaiseman kirjan "Miten hävisivät Soneran miljardit" laatijaa tai sen sisältämien tietojen antajaa.
Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Anja Tulenheimo-Takki, Lauri Lehtimaja (eri mieltä), Kati Hidén, Kari Kitunen ja Pauliine Koskelo. Esittelijä Pasi Kumpula.
Eri mieltä olevan jäsenen lausunto
Oikeusneuvos Lehtimaja: Olen enemmistön kanssa samaa mieltä siitä, mitä on sanottu oikeudenkäyntiaineiston julkisuudesta sekä H:n oikeudesta kieltäytyä vastaamasta hänelle esitettyihin kysymyksiin syytteen vaaran ja liikesalaisuuksien paljastumisen perusteella. Muilta osin lausun seuraavan.
Sovellettava laki
Kysymys oikeudenkäymiskaaren 17 luvun 24 §:n 2 momenttiin perustuvan tietolähteen suojan ulottuvuudesta on ollut tulkinnanvarainen ennen sananvapauslain voimaantuloa 1.1.2004. Jo 1.8.1995 voimaan tulleen perusoikeusuudistuksen esitöissä (HE 309/1993 vp) kiinnitettiin huomiota sananvapauslakia edeltäneen painovapauslain vanhentuneisuuteen ja todettiin, ettei sananvapautta ole sidottu mihinkään tiettyyn viestinnän muotoon vaan että se turvataan riippumatta ilmaisemiseen ja julkistamiseen kulloinkin käytettävästä menetelmästä.
Oikeudenkäymiskaaren 17 luvun 24 §:n 2 momenttiin sisältyvä lähdesuojasäännös on tarkoitettu omalta osaltaan turvaamaan sananvapauden toteutumista. Kun lähdesuoja on nyttemmin vuoden 2004 alusta voimaan tulleella lainmuutoksella ulotettu nimenomaisesti koskemaan kaikkia joukkoviestinnän muotoja, uudistuksen tarkoituksena on ollut saattaa myös oikeudenkäymiskaaren säännös vastaamaan niitä perusoikeusperiaatteita, jotka hyväksyttiin jo vuoden 1995 perusoikeusuudistuksen yhteydessä.
Tämä puoltaa sitä näkemystä, että jo aikaisemmin voimassa ollut oikeudenkäymiskaaren 17 luvun 24 §:n 2 momentti (176/1966) on perusoikeusuudistukseen sisältyneen hallitusmuodon 10 §:n muutoksen (969/1995) jälkeen ollut tulkittavissa laajentavasti, jotta sananvapaudelle ja siitä johdetulle tietolähteen suojalle olisi voitu turvata tuossa perusoikeussäännöksessä tarkoitettu, joukkoviestinnän muodoista tai menetelmistä riippumaton suoja. Tällaisen laajentavan tulkinnan mahdollisuutta tukee myös Euroopan ihmisoikeussopimuksen 10 artiklaan sisältyvän, sananvapautta koskevan määräyksen tulkintakäytäntö, jota on selostettu Korkeimman oikeuden päätöksen perusteluissa. Perus- ja ihmisoikeusmyönteiseen laintulkintaan velvoittaa lain soveltajaa aikaisempaa hallitusmuodon 16 a §:ää vastaava perustuslain 22 §, jonka mukaan julkisen vallan on turvattava perusoikeuksien ja ihmisoikeuksien toteutuminen.
Näillä perusteilla katson, toisin kuin käräjäoikeus ja hovioikeus, että lähdesuojaa koskeva sääntely oli jo ennen sananvapauslain ja siitä aiheutuneen oikeudenkäymiskaaren muutoksen voimaantuloa tulkintateitse ulotettavissa koskemaan aikakautisten painokirjoitusten lisäksi myös kirjoja ja kertajulkaisuja.
Samaan lopputulokseen on joka tapauksessa päädyttävä, koska katson, samoin kuin Korkeimman oikeuden enemmistö, että tähän asiaan on sovellettava vuoden 2004 alusta voimaan tulleita uusia säännöksiä. Sananvapauslain säätämisen taustalla olevat syyt puoltavat nekin sitä tulkintaa, että lain 16 §:n 1 momentissa oleva lähdesuojasäännös sekä samassa yhteydessä muutettu oikeudenkäymiskaaren 17 luvun 24 §:n 2 momentti ovat välittömästi sovellettavissa myös ennen niiden voimaantuloa julkaistuihin viesteihin tai tuolloin vireille tulleisiin asioihin.
H:n kieltäytymisoikeus
Ilmoituksensa mukaan H on kustannusyhtiö A Oy:n toimitusjohtajana toimittanut internet-kirjoituksen pohjalta kirjan, jonka A Oy on julkaissut. Tämä julkaisu on sellainen yleisön saataville toimitettu viesti, jota sananvapauslain 16 §:ssä ja oikeudenkäymiskaaren 17 luvun 24 §:n 2 momentissa tarkoitetaan. Näiden lainkohtien mukaan H ei ole velvollinen ilmaisemaan edustamansa kustannusyhtiön eli A Oy:n julkaiseman kirjan laatijaa tai sen sisältämien tietojen lähdettä. Hän ei myöskään ole velvollinen vastaamaan kysymyksiin, joihin hän ei voi vastata paljastamatta tuon kirjan laatijaa tai sen sisältämien tietojen lähdettä.
A Oy:n julkaisema kirja on pohjautunut keskusrikospoliisin hakemuksessa tarkoitettuun internet-kirjoitukseen. Tästä seuraa, että H:lla on oikeus kieltäytyä vastaamasta myös sellaisiin kysymyksiin, jotka koskevat tämän internet-kirjoituksen laatijaa tai sen sisältämien tietojen lähdettä, jollei hän voi tehdä sitä paljastamatta edustamansa kustannusyhtiön julkaiseman kirjan kirjoittajaa tai sen sisältämien tietojen antajaa.
H on tässä asiassa jo todennut, ettei hän välttämättä edes tiedä internet-kirjoituksen laatijaa tai tietolähdettä. Missään tapauksessa hän ei ole katsonut voivansa paljastaa internet-kirjoituksen laatijaa tai tietolähdettä, koska hän tällöin joutuisi paljastamaan myös edustamansa kustannusyhtiön julkaiseman kirjan kirjoittajan tai tietojen antajan.
Johtopäätös
Edellä todetun perusteella päädyn Korkeimman oikeuden enemmistön tavoin kumoamaan käräjäoikeuden ja hovioikeuden päätökset. En kuitenkaan näe enää tarvetta palauttaa asiaa käräjäoikeuteen todistajankuulustelun jatkamiseksi, koska katson H:n jo riittävästi perustelleen oikeuttaan kieltäytyä vastaamasta hänelle esitettyihin, tässä asiassa puheena oleviin kysymyksiin. Sen vuoksi hylkään keskusrikospoliisin hakemuksen.